|
|
 |
 |
 |
|
2.6.2008 - Kreikasta tuliaisina kultainen ananas
Toni Gardemeister selvisi maaliin toisen kerran tällä kaudella. Teknisten ongelmien kanssa koko kauden paininut Gardemeister sijoittui Kreikassa sijalle yhdeksän eli juuri sille sijalle, josta Keke Rosbergin sanoin jaetaan kultainen ananas. Vaikka G-mies ajoi koko reitin läpi, niin ilman ongelmia kisa ei tälläkään kertaa sujunut.
"Perjantaina kärsimme tehonpuutteesta, mutta muuta ongelmaa autossa ei ilmennyt. Lauantaina keskeytys oli lähellä, kun pakosarja halkesi ja moottori kävi paikoin vain kahdella sylinterillä. Olimme jäädä yhteen ylämäkeen, kun auto ei yksinkertaisesti jaksanut kiivetä mäkeä ylös. Menetimme sillä pätkällä kolmisen minuuttia. Sain viikon vipu ja viritys - konstilla parsittua konehuonetta sen verran, että selvisimme kaksi seuraavaa erikoiskoetta läpi, mutta menetimme niillä yhteensä reilun minuutin", kertoo Gardemeister.
Kreikan vaativat erikoiskokeet toivat monelle autokunnalle ongelmia ja vain säästeliäimmät ja onnekkaimmat selvisivät ilman ongelmia. Sebastien Loeb ajoi jo kauden viidennen voittonsa ja nousi sen turvin MM-sarjan piikkipaikalle.
"Harmittaa, että kärsimme ongelmista, sillä muuten meillä olisi ollut mahdollisuus pistesijalle. Jossittelu on kuitenkin turhaa ja täytyy muistaa, että monet muut kärsivät myös ongelmista. Saimme sentään ensimmäistä kertaa molemmat autot valmistajien pisteille ja se on tiimille tärkeää".
Lopputulokset Kreikan MM-ralli:
d1. S Loeb/D Elena FRA Citroen C4 3hr 54min 54.7sec
2. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 3hr 56min 04.2sec
3. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 3hr 56min 50.8sec
4. U Aava/K Sikk EST Citroen C4 3hr 59min 14.4sec
5. D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 3hr 59min 44.1sec
6. M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 4hr 01min 06.0sec
7. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 4hr 01min 42.2sec
8. H Solberg/C Menkerud NOR Ford Focus RS 4hr 04min 08.7sec
9. T Gardemeister/T Tuominen FIN Suzuki SX4 4hr 05min 08.5sec
10 C Rautenbach/D Senior ZIM Citroen C4 4hr 08min 23.8sec
27.5.2008 - Suzukin haasteena Kreikan vaativat olosuhteet
Suzukin seuraava haaste ralliautoilun MM-sarjassa on tulevana viikonloppuna Kreikassa ajettava legendaarinen Akropolis ralli. Tänä vuonna rallilla on aivan uusi keskuspaikka, Tatoin sotilasalue Ateenasta pohjoiseen. Erikoiskokeet ovat kuitenkin lähes samat kuin viime vuonnakin.
Rallin kivikkoiset tiet ovat todellinen kestotesti auton jokaiselle komponentille, etenkin jousituksessa. Terävien kivien takia rengasrikkojen vaara on jatkuva, ja odotettavissa oleva helle asettaa moottorin ja jäähdytysjärjestelmän erityiselle koetukselle, kuljettajia unohtamatta.
Ralli starttaa jo perinteisen kaavan mukaan torstaina 29.5. kello 19:30 seremoniallisen startin merkeissä Akropoliksen juurella. Perjantaina ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta yhteismitaltaan 110 kilometriä. Kuusi erikoiskoetta, yhteismitaltaan 119 kilometriä, on vuorossa lauantaina ja rallin päätöspäivänä sunnuntaina edessä on seitsemän erikoiskoetta, joille kertyy mittaa 119 kilometriä ennen maalia Tetoissa, jonne voittaja saapuu noin kello 15:00.
Kuten edellinenkin, Sardinian osakilpailu, on Akropolis ralli josta Suzukilla on mukavasti kokemusta Junioreiden sarjan ajoilta. Kreikan tiestöllä on joitain yhteneväisyyksiä Sardinian ja Jordanian osakilpailuiden reittien kanssa, mikä mahdollistaa kahdessa edellisessä osakilpailussa kerätyn kokemuksen ja datan hyödyntämisen myös Kreikassa. Kestävyys ja luotettavuus ovat avainkysymyksiä, joiden varassa Kreikan tapaisissa vaativissa kilpailuissa menestytään. Lähes virheetön Sardinian MM-ralli ja P-G Anderssonin yhdeksäs sija antoi koko tiimille roppakaupalla lisää itseluottamusta ja uskoa tulevaan.
Päätavoite Kreikassa on jälleen luotettavuuden parantaminen sekä tuoda molemmat autot maaliin. Suzuki SX4 WRC:hen Kreikkaa varten tehdyt muutokset sisältävät lähinnä parannuksia alustan suojaukseen sekä jäähdytysjärjestelmään. Sardiniassa autojen alustaa ja voimansiirtoa saatiin paremmiksi. Joka tapauksessa, kilpailusta tulee erittäin raskas, sillä sääennusteissa kilpailun ajaksi on luvattu jopa yli +30 asteen lämpötiloja.
Molemmilta autokunnilta löytyy sarjan yhdestä perinteikkäimmästä rallista hyvin kokemusta. Toni Gardemeisterilla on edessään seitsemäs Akropolis, jossa hänen paras sijoituksensa on toinen sija vuonna 2005. Kaksi vuotta sitten hän sijoittui mukavasti neljänneksi. Haastavat erikoiskokeet sopivat mainiosti 32-vuotiaan suomalaisen sujuvalle ja tarkalle ajotyylille.
”Akropolis on kilpailu, josta olen aina pitänyt, mutta kuten muutkin kilpailut nykyään, on siitä tullut enemmän sprintti kuin maratooni, millainen sen ennemmin pitäisi olla”, Gardemeister toteaa.
”Jos luotettavuutemme on kohdallaan, niin silloin itse asiassa tämä ralli on aika sopiva autollemme. Kreikassa on kuitenkin tärkeintä saada auto maaliin. Tulemme starttaamaan kilpailuun samalla taktiikalla kuin edelliseenkin; joka paikassa ei ole järkeä puskea täysillä. Sardiniassa saimme jälleen lisää kokemusta, joten toivottavasti Kreikassa myös pistetilimme kasvaa”, hän sanoo.
Suzukin painopisteenä tulee jälleen olemaan luotettavuuden saralla. Akropolis on toinen osakilpailu kolmen perättäisen Välimeren alueella ajettavan rallin sarjassa, joten kaikki Kreikassa tehty työ ja saatu palaute on käyttökelpoista kahden viikon kuluttua ajettavassa Turkin osakilpailussa.
”Tiesimme kauden alussa, että vuodesta tulee rankka, ja sitä se on ollutkin. Akropolis on aina ollut yksi vuoden vaativimmista kilpailuista, mutta siitä huolimatta odotamme kilpailua innolla. Tavoitteenamme on tuoda molemmat autot pisteille. Jotta tämä toteutuisi, pitää kuljettajien muistaa, että tärkeintä on tuoda autot turvallisesti maaliin”, Suzuki World Rally Teamin johtaja Nobuhiro ”Monster” Tajima painottaa.
|
|
| |
|
|
|
|
|